Johanna Lumme – ”Renaissance des mémoires”

Taiteen ystävillä on syytä iloon, kun koronatilanteen lievittyminen mahdollistaa taas paluun kulttuurin pariin. Avaamme Galleria Contempossa 20.5.2021 Johanna Lumpeen näyttelyn ”Renaissance des mémoires”, joka tuo toivon mukaan lisää valoa väistyvään synkkyyteen.  Näyttelyn teoskuvat ja -luettelo avautuvat Contempon verkkosivuilla jo perjantaina 14.5. klo 12.00. Klikkaa ”Tutustu tarkemmin” – linkkiä, niin näet näyttelyn käytännön järjestelyt ja toimintaohjeet.

Näyttelyn kuvaus

Johanna Lumme (s.1990) toimii kuvataiteilijana, lastenkirjailijana ja kuvittajana. Lumme opiskelee parhaillaan taiteen maisteriksi Aalto yliopistossa. Hän aloitti maalaamisen jo lapsena asuessaan useamman vuoden Ranskassa. Lumpeen teoksia on ollut näyttelyissä ympäri Suomea mm. Taidekeskus Salmelassa ja Villa Albertissa. Hänen töitään on myös esitelty ulkomaan taidemessuilla Ruotsissa ja Saksassa.

Johanna Lumpeen ‘Renaissance des mémoires’ -näyttely (Muistojen uudelleensyntyminen) koostuu taiteilijan uudelleen rekonstruoiduista muistoista luonnosta. Teossarjassa on esillä taiteilijan alku- ja keskikesän muistoja lammen ääreltä. Teossarjassa hän on koostanut uudelleen tulkintoja nähdyistä tunnelmista, joita hän kuvaa valon ja värien avulla. Hänen tulkintansa ammentavat todellisuudesta, mutta teoksiin hän pyrkii luomaan kaksiulotteisen vaikutuksen, jolla maiseman syvyysperspektiivi katoaa ja katsoja voi upota lumme -asetelmien pariin.

“Maalaustaiteessa haluan kuvata luonnon kurittomuutta ja lainalattomuutta ja silti, sen aivan omaa erityistä järjestelmällisyyttä. Korostan teoksissa luonnon orgaanisuutta ja kiertokulun välttämättömyyttä. Pensselin vedoilla kuvaan luonnon elinvoiman siirtymistä ja sen jatkuvaa liikettä. Taiteessani pohdin myös luonnossa tapahtuvia muutoksia ja ihmistä sen rinnalla, joka jatkuvasti vaikuttaa luonnon omaan tasapainoon. ‘Renaissance des mémoires’ -näyttelyn teoksissa halusin kuvata herkkiä ja pehmeitä lumpeita kontrastina veden mystiselle pinnalle ja syvyydelle. Lammen elementtien muotokieli valloitti mieleni ja halusin tutkia, miten maalata aiheesta erilaisia tunnelmia. Näyttelyn teossarjasssa vesi on jatkuvassa liikkeessä, kun taas lumpeet kelluvat rauhallisina pinnalla. Vesi kuvastaa minulle aina muutosta ja muuttumista ja etenkin tässä teossarjassa myös luonnon energian siirtymista paikasta toiseen.”

Näyttelyjärjestelyt

Koronatilanteen takia emme voi vielä järjestää tavanomaisia näyttelyavajaisia terveysturvallisesti. Sen vuoksi avaamme gallerian verkkosivuilla (www.galleriacontempo.fi) näyttelyn teosten kuvat ja teosluettelon tietoineen perjantaina, 14.5. klo 12.00.

Järjestämme galleriassa keskiviikkona 19.5. ja torstaina 20.5. ajanvarauksella teosten ennakkonäytön siten, että galleriassa on kerrallaan korkeintaan viisi vierasta. Vierailuajan voi varata puhelimitse gallerian numerosta 050 3221421 teoskuvien tultua gallerian verkkosivuille perjantaina 14.5., klo 12.00 alkaen.

Ennakkonäyttövierailun voi varata seuraaville ajoille:
keskiviikko, 19.5. :

klo 13.00-13.45, 14.00-14.45, 15.00-15.45, 16.00-16.45, 17.00 – 17.45, 18.00-18.45

torstai, 20.5. :

klo 13.00-13-45, 14.00-14.45, 15.00-15.45, 16.00-16.45, 17.00-17.45, 18.00-18.45

Galleriavierailun ohjeet 

Vierailijat ovat tervetulleita galleriaan paikan päälle tutustumaan teoksiin. Pidämme tärkeänä kaikkien terveysturvallisuutta. Siksi noudatamme turvaohjeita vierailun yhteydessä. Huolehdimme siitä, että kerrallaan galleriassa on korkeintaan viisi vierasta, jotta käynti galleriassa on kaikille turvallinen. Tulethan paikalle oireettomana, käytät suu-nenäsuojainta ja noudatat hygieniaohjeita.

Ennakkonäytön jälkeen näyttely on avoinna yleisölle gallerian normaaleina aukioloaikoina (ke-pe 11-17, la-su 12-16, ma-ti suljettu) perjantaista, 21.5. alkaen, sunnuntaihin 13.6.2021 asti, jollei pandemiatilanne aiheuta tähän muutoksia. Perjantaista 21.5. alkaen ajanvarausta galleriavierailuun ei tarvita.

Teoksen varaaminen ja ostaminen

Jos haluat ostaa itsellesi jonkin teoksen, teos on mahdollista varata etukäteen puhelimitse numerosta 050 3221421, kun teosten kuvat ja teosluettelo ovat avautuneet gallerian verkkosivuilla perjantaina, 14.5. klo 12.00.

Kutsumme lämpimästi Sinut tutustumaan Johanna Lumpeen näyttelyn teoksiin verkossa ja galleriassa!

 

Galleria Contempon uutiskirje

Tilaamalla Contempon uutiskirjeen saat ensimmäisten joukossa tietoa vaihtuvista näyttelyistä, tapahtumista ja gallerian toiminnasta. Tilaa Contempon uutiskirje

Tervetuloa Contempoon

Lönnrotinkatu 23, 00120 Helsinki
puh. 0400 361 080
info@galleriacontempo.fi

ma – ti suljettu
ke – pe 11 – 17
la – su 12 – 16

Muulloin sopimuksen mukaan

Tulet galleriaan kävellen Mannerheimintieltä alle kymmenessä minuutissa. Jos autoilet, Sinun kannattaa huomata, että Lönnrotinkatu on yksisuuntainen Hietalahteen päin. Gallerian edustalla on kadunvarressa yleisiä pysäköintipaikkoja.